HANKESUUNNITELMA


Hankkeen nimi

ATRIUM - avoin ympäristö oppimiselle, osaamiselle ja jakamiselle

Hankkeen yhteyshenkilön tiedot:
Turkka Sinervo
Tietokone opetuksessa - TOP-keskus, Turun opetustoimi
Torninkatu 4  20100 Turku 
Puhelin: 050-5907474
Sähköposti: etunimi.sukunimi@turku.fi

Koulumuoto: Yleissivistävä koulutus  

Kouluaste/koulutusala:
- Esi- ja perusopetus
- Lukiokoulutus

1. TARVE

Turun opetustoimessa on otettu TOP-keskuksen eli tämän hankkeen koordinoijan, ylläpitämänä käyttöön Moodle oppimisalusta syksyllä 2008. Opettajien Moodle-peruskoulutuksia on järjestetty pitkin lukuvuotta 08-09 ja niiden kautta Moodlessa on tätä kirjoitettaessa mukana 1108 perusopetuksen opettajaa ja 423 lukio- ja aikuiskoulutuksen opettaja eli melkeinpä kaikki Turun opetustoimen opettajat.

Oppilaita ja opiskelijoita on mukana keväällä 2009 n. 3000, kun kokonaismäärä on n. 18000. Seuraavassa vaiheessa oppimisalusta tuleekin saada vakiinnutettua oppimisen ja opetuksen arkiseksi osaksi.

Verkkoalustan käytön vakiinnuttamisen tueksi tarvitaan sisältölähtöisiä pedagogisesti perusteltuja ja teknologiaa innovatiivisesti hyödyntäviä ratkaisuja oppimisen ja opettamisen käyttöön. Koska koko Suomessa malleja ja sisältöjä on hyvin niukasti tarjolla, niitä on kehitettävä ja mallinnettava omin opetuksen asiantuntijavoimin, eli opettajien toimesta yhteisvoimin.
Verkossa ja/tai verkon tukemana työskentely ja sulautuva opetus edellyttävät työtapojen uudistamista.

Tavoitteena on monipuolisten työtapojen avulla kehittää oppimisen, ajattelun ja ongelmanratkaisun taitoja. Hankkeessa paneudutaan erityisesti opetuksen uudistamiseen, yhteisölliseen oppimiseen ja uudenlaisten mahdollisuuksien käyttöönottamiseen.
On myös tarpeen, omaa turkulaista perusfilosofiaamme toteuttaaksemme, jakaa ja levittää syntynyttä osaamista ja materiaaleja vapaasti verkossa ja esitellä tuloksia mahdollisimman suurelle opetusalan joukolle ympäri maata..

2. KOHDERYHMÄ JA HYÖDYNSAAJAT

Ensisijaisia kohderyhmiä ja hyödynsaajia ovat Turun opetustoimen oppilaitosten oppilaat, opiskelijat ja opetushenkilöstö. Yhteensä n. 20000 henkilöä.
Toisena tärkeänä ryhmänä ovat hankkeessa mukana olevan aikuislukioverkoston opettajat ja opiskelijat.
Lisäksi potentiaalisia kohderyhmiä ja hyödynsaajia ovat kaikkien Suomen oppilaitosten oppilaat, opiskelijat ja opetushenkilöstö. Etenkin kaikki jotka hyödyntävät tai tulevat hyödyntämään opetuksen verkkoalustana Moodlea. Hankkeessa syntyneitä materiaaleja ja innovaatioita voi hyödyntää jokainen vapaasti verkosta, hankkeen verkkosivuston www.atrium.fi kautta.

3. TAVOITTEET

Hankkeen ydintavoite:
TALOUDELLISESTI KESTÄVÄ JA PEDAGOGISESTI PERUSTELTU TYÖTAPOJEN JA MENETELMIEN UUDISTAMINEN JA MALLINTAMINEN

Hankkeessa selvitetään, tutkitaan ja kokeillaan:
- kannettavien minitietokoneiden opetuskäytön ratkaisuja
- mittalaitteiden, tutkimusvälineiden ja ohjelmistojen avaamia uusia opetuskäytön ratkaisuja eri oppiaineissa
- verkkopohjaisen oppimisalustan (Moodle), verkkoneuvottelusovellusten, sosiaalisen median työkalujen hyödyntämistä opetuskäytössä

Erityisesti Turun lukioiden ja aikuislukioverkoston hankekokonaisuuksissa
- etsitään ja kokeillaan entistä aktiiviset työtapojen lisäämistä opiskeluun, sosiaalisten taitojen hallintaa ja järkevään verkkotyöskentelyyn osallistumista, sillä työtapojen monipuolisuus tekee oppimisen mielekkääksi, luo vaihtelua oppitunteihin ja ohjaa opiskelijaa käyttämään erilaisia tutkimiseen ja oppimiseen liittyviä taitoja
- kehitetään eri arviointimenetelmiä: itsearviointi, vertaisarviointi, suullinen arviointi sekä koetilanteiden järjestämistä niin, että käytössä on tietotekniikka ja verkko

Hankkeen ydintavoitteena on kehittää vapaan tietoverkon ja Moodlen puitteisiin avoin ja kehittyvä oppimisympäristö presidentti Obaman koulutusohjelman periaattein:
"Oppimisympäristö muodostuu niistä rakenteista, välineistä ja yhteisöistä, jotka innoittavat oppijaa ja opettajaa saavuttamaan tulevaisuuden avaintaidot"

OPETTAJIEN OSAAMINEN
Tavoitteena on vahvistaa opettajan TVT-verkkotaitoja, verkostoitumista ja osaamisen kehittämisyhteistyötä ja antaa ryhtiä uudistumiselle tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön parasta tietämystä jakaen.
Erilaiset perinteiset ja uudet opetusmenetelmät ja teknologian käyttö on mahdollista sulauttaa luontevaksi, oppimistulosten ja opetusjärjestelyjen kannalta suotuisaksi kokonaisuudeksi.

TOP-keskuksessa on hyvin pitkältä aikaväliltä kokemusta ja osaamista erityisesti tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön kehittämisestä ja opettajien kouluttamisesta. Sen kautta tiedämme, että opettajien aktivoiminen oman tekemisen kautta on varmimpia tapoja sitouttaa opettajat pysyvästi TVT:n ja verkkoresurssien käyttäjiksi opetuksessa ja siihen panostamme tässäkin hankkeessa.

OPPIMISEN TUKEMINEN
Tavoitteena on tarjota oppilaille ja opiskelijoille motivaatiota tukevia, monipuolisia opiskelutapoja ja -välineitä sekä laadukkaita sisältöjä.
Tavoitteena on noudattaa hankkeessa Pekka Himasen määrittelyä tulevaisuuden oppimisen ja oppimisen päämääriksi:
- tiedollisten ja taidollisten kykyjen vahvistaminen
- yleinen oppimiskyvyn ja –halun herättäminen
- luovan intohimon vahvistaminen
- rikastavan vuorovaikutuksen vahvistaminen
- yksilön itseluottamuksen vahvistaminen

VAIKUTTAVUUS
Hankkeen vaikutuspiiriin tulevat jossain määrin kaikki Turun opetustoimen oppijat ja koko opetushenkilöstö sekä aikuislukioverkostosta vastaavat ryhmät. Tavoitteena on löytää kestävää kehitystä tukevia, käytännönläheisiä toimintatapoja, joita voidaan soveltaa mahdollisimman laajasti koko maassa.
Tavoitteena on kertoa ja esitellä hanketta ja sen tuloksia kautta maan erilaisissa tilaisuuksissa ja opettajien täydennyskoulutuksissa sekä luonnollisesti myös avoimessa verkossa.

4. TOTEUTUS


Toiminta käynnistyy mukaan tulevien oppilaitosten rehtorien ja TOP-keskuksen välisestä suunnittelusta eli ohjausryhmän kokouksista. Kokouksia on jo pidetty syyskuun 2009 aikana. Oppilaitokset suunnittelevat seuraavaksi omissa kokouksissaan omaa käytännön toteutustaan, jonka jälkeen järjestetään yhteinen seminaari kaikille hanketoimijoille. Samalla tehdään kirjalliset sopimukset toimijaryhmien vastuujaosta ja ensivaiheen aikataulusuunnitelma.

OHJAUSRYHMÄ
Ohjausryhmässä, jonka puheenjohtaja on TOP-keskuksen johtaja, ovat mukana niiden koulujen rehtorit ja opettajien edustajat, jotka jo hankkeen suunnitteluvaiheessa ovat sitoutuneet mukaan. Lisäksi ryhmään tulevat opetustoimen johdosta perusopetuksen päällikkö ja lukio- ja aikuiskoulutuksen päällikkö.
Ryhmä
- ohjaa ja valvoo hankkeen etenemistä
- kokouksia 1-3 lukukausittain
- kantaa osavastuuta raportoinnista yhdessä hankkeen koordinointitahon eli TOP-keskuksen kanssa
- osallistumiset yhteisiin tapaamisiin ja seminaareihin.

KEHITTÄMISRYHMÄT
aine- ja aihekohtaisia kehittämisryhmiä, joissa Moodle-vertaistukiopettajat ovat mukana
- ideoivat ja testaavat erilaisia yhteistoimintaa tukevia verkkotyöskentelymuotoja
- kehittävät ryhmän aihetta ja dokumentoivat työskentelyään
- suunnittelevat pajatyöskentelyä ja opettajien perehdytyksiä
- tuottavat itse sisältöjä verkkoon (erityisesti kursseja ja työtiloja Moodleen) ja ohjaavat muiden sisältötuotantoa
- kokoontumisia kuukausittain työpajojen merkeissä
- työskentelyä verkkoalustalla (Moodle)
- sähköposti- ym. kommunikointia verkossa

OPETTAJARYHMÄT
- hankkeen alusta alkaen opettajille järjestetään TOP-keskuksessa ja koulujen omissa tiloissa Atrium-pajoja ja Moodle-pajoja
- pajoissa tutustutaan kehittämisryhmien tuotoksiin ja ideoihin, työstetään omia aineistoja opetuksen käyttöön ja vahvistetaan omaa osaamista ja uudistumista
- pajoihin voidaan ottaa kerrallaan 10-20 opettajaa ja pajoja toteutetaan 1-3 kuukausittain, josta vuositasolla tulee 20-25 pajapäivää jotka voivat tavoittaa yhteensä n. 500  opettajaa
- opettajille tarjotaan myös etätyöskentelynä opastusta ja yhteistä työskentelyä Moodlessa.
- opettajilta kerätään palautteita ja dokumentoivat myös omaa tuottamistaan

OPPILAAT JA OPISKELIJAT
- oppilaat ja opiskelijat ovat opetuksen suurin resurssi, heidän osaamistaan tullaan hankkeessa tuomaan esiin ja hyödyntämään dokumentoimalla opetusjärjestelyjen toteutuksia ja tuloksia
- verkossa tarjotaan oppilaille myös omaehtoisia aktiviteetteja: mahdollisuutta osallistua verkkolehden tekoon, keskusteluihin jne. sekä järjestää oppilastöiden esittelyä / verkkonäyttelyjä
- tärkeänä asiana kulkee koko hankkeen ajan tietoisuus siitä, miten tärkeää on pitää esillä tietoturvaan ja henkilösuojaan liittyvät asiat ja erityisesti Kansallisen tietoturvapäivän yhteydessä nämä nostetaan päällimmäisenä esiin (Aiheesta on jo aineistoa Turun opetusverkossa http://www.tkukoulu.fi/turvallisesti_verkossa ja sitä kartutetaan hankkeen aikana.)

Kuten aiemmissakin kehittämishankkeissa, Turun opetustoimen takaa työnantajana opettajille mahdollisuuden osallistua hanketoimintaan myös työajalla, niin että tarvittavista sijaisjärjestelyistä ym. huolehditaan.

5. TULOKSET JA TUOTOKSET

HANKKEEN VERKKOSIVUSTO
Hankkeelle on perustettu oma, kaikille avoin, sivusto www.atrium.fi, jonne julkaistaan kaikki hankkeessa vapaasti jaettava materiaali ja jota kautta hankkeen sisällöt esitellään ja hankkeen etenemistä voi seurata. Sivustossa esitellään ja sieltä on ladattavissa käyttöön myös kaikki Moodleen tehtävä vapaasti jaeltava sisältö (kurssit, työtilat ja työtapaideat jne.).
Sivuston käyttöoikeutta tulee koskemaan Creative Commons -lisenssi.

TYÖSTETTÄVÄT MATERIAALIT JA SISÄLLÖT
Hankkeen tuloksena syntyy
- opetuksessa käyttökelpoisen kokoisia, toteutettavissa olevia oppimistehtäviä sekä kuvauksia niiden soveltamisesta opetustilanteisiin
- Moodleen rakennetaan työtiloja ja kursseja mahdollisimman moneen oppiaineeseen ja aiheeseen
- malleja aktiivisista ja toiminnallisista työtavoista, jotka ottavat huomioon oppijoiden erityispiirteet, erilaiset tavat oppia ja omaksua uutta:
~ ajattelua kehittävät työtavat
~ yhteistoimintaa kehittävät työtavat
~ persoonallisuutta kehittävät työtavat
~ luovaa ongelmaratkaisua kehittävät työtavat
- kuvauksia siitä, miten verkko voi olla oppimisprosessissa hyödyksi ja miten verkon avulla voidaan tukea esim. monikulttuurista opetusta
- aikuislukioiden hankeryhmältä raportti 'Aktiiviset työtavat verkossa'

OSTAMALLA HANKITTAVAT MATERIAALIT JA SISÄLLÖT
1) selvitetään mitä Moodle-alustalle soveltuvia sisältöjä kaupallisilla tahoilla on tarjolla ja perehdytään niiden soveltuvuuteen opetuskäyttöön
2) selvitetään mitä Moodle-alustalle soveltuvia sisältöjä on hankittavissa muilta Moodle-alustan käyttäjillä ympäri Suomea
3) arvioidaan em. sisältöjä ja hankitaan niitä ostamalla

ASIANTUNTIJAPUHEENVUOROJA
Hankkeessa videoidaan tai äänitetään muutamia lyhyitä, muutaman minuutin asiantuntijapuheenvuoroja hankkeen aiheista: uudet verkkovälineet, yhteisölliset työvälineet (wiki- ja blogi) ja työtavat opetuksessa ja oppimisessa, tietoturva ja henkilösuoja verkossa, jne. Asiantuntijat voivat olla hankkeen omia toimijoita ja myös kasvatustieteen sekä oppimisen asiantuntijoita yliopistoista, Opetushallituksesta tms.

HANKKEEN JOUSTAVA ETENEMINEN
Hankkeen toimintamenetelmien suhteen pyritään innovatiivisuuteen ja joustavuuteen, niin että hyödynnetään eri toimijoiden, myös yhteistyötahojen, asiantuntemusta monipuolisesti.
Toteuttajaverkosto toimii keskenään tiiviissä yhteistyössä. Koordinoivana osapuolena toimiva TOP-keskus huolehtii hankkeeseen liittyvästä tiedottamisesta, www-sivujen ylläpidosta ja hankkeen organisointiin ja hallinnointiin liittyvistä käytännön asioista sekä vastaa hankkeen raportoinnista yhdessä ohjausryhmän kanssa.

6. VAKIINNUTTAMINEN 

Hankkeessa kaikki työskentely sidotaan suoraan arkiseen koulutyöhön:
- se mitä pajoissa työstetään viedään välittömästi omaan opetukseen
- oppilaiden ja opiskelijoiden mielipiteille, palautteille, ideoille ja tuotoksille annetaan mahdollisuus päästä esiin ja leviämään myös laajemmalle (kerätään suoraa palautetta opettajien välityksellä ja perutetaan palautekanava verkkoon)

Kun toimitaan realistisissa olosuhteissa, tavanomaisin resurssein (mm. rajallinen aika ja rahakäyttö), on toimivat ja kestävät mallit helppo erottaa epäolennaisista. Opetustilanteet ovat toimintojen parhaita testauspaikkoja.

7. OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN

Työstettävät aiheet liittyvät tiiviisti opetussuunnitelmin ja niiden kehittämiseen. Erityisesti tieto- ja viestintätekniikan soveltaminen tavalliseen arkityöhön palvelee opetussuunnitelman monipuolisempaa toteutumista.

Atrium-hankkeen kautta tavoitellaan opetukseen lisää integrointia ja eheytymistä siten, että etsitään kaikista oppiaineista tapoja, paikkoja ja aikaa uudistumiselle! Avoimuus toteuttaa paremmin myös kodin ja koulun yhteistyötä. Moodle voi olla myös yhteistyön ja tiedotuksen väline, sillä sinne voidaan luoda tiloja, joiden käyttöoikeus rajataan halutulle joukolle (esim. luokan vanhemmat, oppilaat ja opettaja) yhteisellä avaimella tai täysin avoimia tiloja, joita kaikki pääsevät vapaasti katsomaan.

8. KESTÄVÄ KEHITYS

Hankkeen toiminnan pääympäristönä on aineeton verkkoympäristö. Materiaalien ja osaamisen vapaa jakaminen ja yhteisöjen sosiaalisen pääoman sekä hyvinvoinnin vahvistaminen toteuttavat hyvin kestävän kehityksen mallia. Emme unohda kasvattaa oppilaitamme tähän ajatteluun!

TALOUDELLISEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN MALLI
toteutuu erityisesti hankkeen ohjelmistovalinnoissa ja yhteisöllisessä oppimateriaalien tuottamisessa ja vapaassa jakamisessa.
Tutkimme ja käytämme suurimmalta osalta on open course tai ilmaisohjelmia, mm. nämä:
* Moodle oppimisalusta
* JAlbum-kuvagalleriaohjelma
* GoogleEarth- maantieteellistä tietoa koko maailmasta
* GeoGebra – geometrian ohjelma
jne.
* kooste olevista ilmaisohjelmistoista joita jo Turussa käytössä tkukoulu.fi-sivulla
www.tkukoulu.fi/koulutus/koulutusmateriaaleja/#ilmais
Digi-tv:n katselu ja televisio-ohjelmien tallentaminen tietokoneista perustuu myös ilmaisohjelmistojen hyödyntämiseen ja osaamiseen. Hyödynnetään olemassa olevaa dataverkkoa ilman mitään kustannuksia.

EKOLOGISELTA KANNALTA KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ
käsitellään mm. seurattaessa ja tilastoitaessa oman ympäristön tilan tunnuslukuja erilaisin mittalaittein.

SOSIAALISEEN JA KULTTUURISEEN KESTÄVÄÄN KEHITYKSEEN oppilaita, opiskelijoita ja opettajia ohjataan ja kannustetaan yhteisöllisiä työtapoja ja osaamisen jakamisen toimintakulttuuria suosimalla.

9. ARVIOINTI JA TUTKIMUS

Hanketoimijat itse arvioivat työskentelyä ja tuloksia sekä hankkeen suuntaa pitkin koko hankekautta. Arviointipalautteita kerätään kaikilta osallistujilta. Myös oppilailta ja opiskelijoilta kerätään arviointeja verkkolomakkeilla.

Tässä hankkeessa, kuten TOP-keskuksen aiemmissakin hankkeissa, tehdään yhteistyötä Turun yliopiston kanssa: opiskelijoille tullaan tarjoamaan mahdollisuutta tulla aivan konkreettisesti seuraamaan ja osallistumaan hankkeen ja kehittämisryhmien työhön pajoissa ja kouluissa. Sitä kautta löytynee myös tutkimuskohteita seminaari-, opinnäyte- tms. töille. Kokemusta vastaavasta järjestelystä on kertynyt mm. Käspaikka-hankkeen toiminnassa, aina väitöstutkimuksiksi asti.

Voimme myös tilata tutkimuksia, rahoituksen sallimissa rajoissa, esim. hankkeen yhteistyökumppaneiksi tulevilta Turun yliopisto yksiköiltä: Opetusteknologia yksikkö ja Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus.

10. LEVITTÄMINEN

Hankkeen keskeisiä kokemuksia, tuloksia ja tuotoksia pidetään esillä mahdollisimman laajalti www.atrium.fi-verkkosivustossa, opettajien tapaamisissa, pedagogisten ainejärjestöjen tilaisuuksissa ja erilaisissa koulutuksissa.

TOP-keskus on laajalti tunnettu opettajien täydennyskoulutusten tuottaja. Tärkeä levitysmuoto ovat nimenomaan opettajien täydennyskoulutukset ja myös esim. VESO-koulutuksia hyödynnetään.

Kollegalta kollegalle -vertaisvaikuttaminen on uskottavaa ja tehokasta. Moodlen ensimmäisessä käyttöönottovaiheessa Turun opettajista koottiin runsaan 20 opettajan vertaistukijoukko opastamaan ja ohjaamaan kollegoja kouluissa ja TOP-keskuksen koulutuksissa. Tämä joukko jalkautuu jatkossakin kentälle. Hyviä käytänteitä esitellään verkkosivuilla, kollegoille erilaisissa tapaamisissa jne. Hanketoimijat rohkaisevat ja kannustavat opettajia tutkimaan ja kokeilemaan samantapaisia opetusjärjestelyjä, joihin itsekin uskovat.

Hankkeesta tiedotetaan heti alusta alkaen ja pitkin matkaa mm. jo olemassa olevien valtakunnallisten ja laajojen aine- ja/tai hankekohtaisten postituslistojen kautta. Myös pedagogisten ainejärjestöjen jäsenlehtiä hyödynnetään tiedottamisessa.

Hankkeen edetessä järjestämme (työpajatyyppisiä) seminaareja, myös muualla kuin Turussa. Seminaarien järjestämisestä, paikkakunnista jne. olemme halukkaita sopimaan Opetushallituksen asiantuntijoiden kanssa. Päätiedotusväline näistä tilaisuuksista tulee olemaan Opettaja-lehti.

14. A) HANKKEESEEN OSALLISTUVAT OPPILAITOKSET

HAKIJA / HANKKEEN KOORDINOIJA:
Turun opetustoimi, Tietokone opetuksessa –TOP-keskus http://www.tkukoulu.fi
- yhteyshenkilö: johtaja, lehtori Turkka Sinervo etunimi.sukunimi@turku.fi


HANKKEESEEN OSALLISTUVAT PERUSKOULUT JA LUKIOT

Erityisesti mobiililaitteiden, kannettavien minitietokoneiden, mittalaitteiden, tutkimusvälineiden opetuskäytön ratkaisuja sitoutuvat selvittämään ja kokeilemaan eri oppiaineissa:
TURUN LYSEON LUKIO
yhteyshenkilö: rehtori Tapio Laine etunimi.sukunimi@turku.fi

WÄINÖ AALTOSEN KOULU (1-6 LUOKAT)
yhteyshenkilöt: rehtori Jarmo Salo etunimi.sukunimi@turku.fi ja
opettaja Henri Littunen etunimi.sukunimi@turku.fi

HANKETOIMIJAT JA TUKIOPETTAJAT:

LUOKANOPETTAJAT JA AINEENOPETTAJAT 1-6 lk
1. Holmén, Aino;
Vasaramäen koulu, LUO, Moodle-vertaistukiopettaja
2. Horst, Satu;
Hannunniitun koulu, LUO, Moodle-vertaistukiopettaja
3. Kaljonen, Ilkka;
Lausteen koulu, LUO, Moodle-vertaistukiopettaja
4. Laine, Jukka;
Pääskyvuoren koulu, LUO, Moodle-vertaistukiopettaja
5. Littunen, Henri;
Wäinö Aaltosen koulu, LUO, Moodle-vertaistukiopettaja
6. Pietiäinen, Tiina;
Wäinö Aaltosen koulu, LUO, MU, Moodle-vertaistukiopettaja
7. Stenij, Lotta;
Runosmäen koulu, LUO, RA, Moodle-vertaistukiopettaja
8. Tammisto, Mikko;
Puolalan koulu, Moodle-vertaistukiopettaja
9. Westerstråle, Ann;
Cygnaeus skola, SA, EN, Moodle-vertaistukiopettaja

AINEENOPETTAJAT 7-9 lk
11. Honkanen, Tarja;
Raunistulan koulu, Kastun yks., HI, YH, Moodle-vertaistukiopettaja
12. Hoppela, Tomi;
Rieskalähteen koulu, TN, Moodle-vertaistukiopettaja
17. Mattila, Tarja;
Kupittaan koulu, MA. FY, KE, Moodle-vertaistukiopettaja
18. Nyberg, Lars;
Luostarivuoren koulu, MA. FY, KE, Moodle-vertaistukiopettaja

ERITYISKOULUJEN JA -LUOKKIEN OPETTAJAT
20. Hakanen, Anne;
Nummenpakan koulu, Moodle-vertaistukiopettaja
21. Haukioja, Leena;
Katariinan koulu, Moodle-vertaistukiopettaja
22. Kluuskeri, Sami;
C. O. Malmin koulu, Moodle-vertaistukiopettaja

AINEENOPETTAJAT lukio
26. Lindholm, Anne; Puolalanmäen lukio ja Puolalan koulu, VE
27. Mikkonen, Esa; Turun Lyseon lukio, KU
28. Monto, Timo; Turun Lyseon lukio, MU
30. Paakkinen Jatta; Turun Lyseon lukio, ES ja RA
31. Pajunen, Ilse; Turun Lyseon lukio, BI ja GE
33. Parvinen, Johanna; Turun Lyseon lukio, MA, AT
34. Peltomäki, Mia; Kupittaan lukio, Moodle-vertaistukiopettaja
35. Pärssinen, Katri; Puolalanmäen lukio, Moodle-vertaistukiopettaja
36. Äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, Turun Lyseon lukio
37. Sundbäck, Esa; HY, Turun Lyseon lukio

- Lehtori, johtaja Turkka Sinervo, TOP-keskus
- Lehtori, opettajienkouluttaja Pirjo Sinervo, TOP-keskus, TOP-keskus
- IT-pääsuunnittelija Tero Pelander, Moodlen verkkoylläpidon ja teknisen kehittämisen päävastaava,
- Lisäksi muut TOP-keskuksessa työskentelevät eri aiheiden kouluttajat ja asiantuntijat.

LÄNSI-SUOMEN AIKUISLUKIOIDEN VERKOSTO:
- TURUN ILTALUKIO
yhteyshenkilö: rehtori Erja Vihervaara etunimi.sukunimi@turku.fi
- JYVÄSKYLÄN AIKUISLUKIO
yhteyshenkilö: rehtori Tarja Boe
- KAUHAJOEN LUKIO JA AIKUISLINJA
yhteyshenkilö: rehtori Taru Nieminen
- KOKKOLAN LUKION AIKUISLINJA
yhteyshenkilö: rehtori Panu Kela
- PIRKANMAAN AIKUISLUKIO
yhteyshenkilö: rehtori Pertti Kohtala
- PORIN AIKUISLUKIO
yhteyshenkilö: rehtori Anne-Maj Eskelinen
- RAUMAN AIKUISLUKIO
yhteyshenkilö: rehtori Eila Saarelainen
- TAMPERAAN AIKUISLUKIO
yhteyshenkilö: rehtori Jaana Leppä
- TIETOTIEN LUKIO (VALKEAKOSKI)
yhteyshenkilö: rehtori Tomi Pakalén

Tätä aikuislukioiden ryhmää, jonka työskentelyyn voidaan ottaa myös päivälukioiden opettajia, koordinoi Turun iltalukio www.turuniltalukio.fi, rehtori Erja Vihervaaran, etunimi.sukunimi@turku.fi, johdolla.